Palvelut

Rännien puhdistus ja pesu Seinäjoella

Rännien puhdistus kannattaa huolehtia säännöllisesti kosteusongelmien välttämiseksi. Rännien pesu ulkopuolelta muutaman vuoden välein pitää kotisi ilmeen raikkaana.

Vuotavat tai ylitsetulvivat rännit eivät ohjaa sadevesiä pois kiinteistöstä vaan ne voivat päätyä kotisi perustuksiin ja aiheuttaa näin kosteusvaurioita. Jos vesi ei pääse vapaasti poistumaan kouruista, niin se jäätyy talvipakkasilla ja saattaa rikkoa kourut ja syöksytorvet tai aiheuttaa jopa vahinkoa kattorakenteisiin.

Kalliiden vahinkojen välttämiseksi rännien puhdistus olisi suositeltavaa tehdä vähintään kerran vuodessa, riippuen kiinteistön sijainnista ja ympäristöstä. Mikäli talosi lähellä on isoja lehti- tai havupuita, kannattaa rännit puhdistaa vähintään kaksi kertaa vuodessa.

POWER-Puhdistus on paikallinen rännien puhdistaja Etelä-Pohjanmaalla. Tarjoamme rännien puhdistukset ammattitaidolla ja edullisesti Seinäjoelta käsin kotitalouksille, taloyhtiöille, yrityksille ja julkishallinnolle.

Rännien puhdistus imuroimalla – Turvallinen ja kustannustehokas menetelmä

Puhdistamme rännit yleensä turvallisesti maasta käsin imuroimalla, ilman tikkaita, telineitä, nostimia tai katolla kiipeilyä. Tarkoitukseen kehitetty tehokas ränni-imuri ylettyy puhdistamaan vaivatta jopa yli 10m korkeudessa olevat rännit. Tämä vastaa 3-kerroksista rakennusta. Kourujen puhdistus imuroimalla on menetelmänä Suomessa vielä melko uusi ja vastaavia laitteita löytyy toistaiseksi harvalta urakoitsijalta.

Räystäskourujen puhdistuksen yhteydessä voimme raikastaa ja nuorentaa kotisi ilmettä pesemällä rännien ulkopinnat. Suosittelemme lämpimästi tätä toimenpidettä, erityisesti jos kiinteistössäsi on valkoiset kourut. Takaamme, että hämmästyt lopputuloksesta ja siitä miten iso vaikutus sillä on kotisi julkisivun yleisilmeeseen.

Tarvittaessa voimme myös tiivistää kourujen päätyjen, nurkkien ja jatkoskohtien vuotavat saumat. Vuotavista saumoista terassille tai kulkuväylille nokkuvan veden aiheuttama lammikko voi aiheuttaa liukastumisvaaran jäätyessään maahan pakkasella.

Rännien puhdistuspalvelumme

Some logo

Rännien
puhdistus

Hinta alkaen

175 €

Sis.Alv.25.5%

Unohda tikkailla kiipeily ja jätä rännien puhdistus meidän huoleksi.

Rännien puhdistus on kiinteistön omistajan ikävä jokavuotinen velvollisuus jonka hoidamme mielellämme puolestasi. Tyhjäämme kourut moskasta ja tarvittaessa avaamme tukkeutuneet syöksytorvet. Tarvittaessa viemme jopa moskat mennessämme.

Tyypillinen puhdistusmenetelmämme on rännien puhdistus imurilla. Poikkeustapauksissa teemme puhdistuksen tikkailta, katolta tai nostimesta käsin.

Rännien puhdistus on suositeltavaa tehdä 1-2 kertaa vuodessa. Jos rakennuksen lähellä ei ole puita, niin 1 kerta vuodessa voi riittää ja silloin yleensä ajoittuu syksyyn.

Palveluun sisältyy:

Some logo

Rännien puhdistus ja
pesu ulkopuolelta

Hinta alkaen

330 €

Sis.Alv.25.5%

Teetä kodillesi kasvojenkohotus. Tummuneet tai vihreä levän peittämät kourut ovat ankean näköiset ja saavat kotisi näyttämään vanhalta ja kulahtaneelta. Meillä on tähän on helppo ratkaisu joka on kaiken lisäksi edullinen.

Rännien puhdistuksen jälkeen pesemme rännit ulkopuolelta hohtavan valkoisiksi tai alkuperäiseen väriinsä. Käytämme pesuaine poistaa kourujen pinnalla olevan mikrobikasvuston, kuten levän tehokkaasti. Kourut pysyy puhtaana pitkään.

Suosittelemme rännien pesua ulkopuolelta noin 3 vuoden välein erityisesti jos kiinteistössä on valkoiset kourut tai tarpeen mukaan jos kourujen ulkopinta on tummunut.

Palveluun sisältyy:

Yllä mainitut hinnat ovat arvonlisäverollisia alkaen hintoja yksikerroksisille omakoti-ja paritalokohteille. Lopullinen hinta määräytyy mm. kiinteistön korkeuden ja sijainnin mukaan. Laske rännien puhdistus hinta kätevästi laskurillamme.

Mitä rännien puhdistus maksaa?

Voit laskea helposti mitä maksaa rännien puhdistus laskurimme avulla. Saat tarjouksen välittömästi ja voit myös halutessasi tilata työn tarjouksen mukaisesti.

(Laskuri on tarkoitettu omakoti- ja paritalo kohteille)

Hinnasto omakoti- ja paritalo kohteille

Läpinäkyvän hinnoittelumme avulla tiedät tarkalleen etukäteen mitä palvelu tulee maksamaan.

Voit myös laskea laskurimme avulla helposti tarkan hinnan ja tarjouksen kohteellesi.

Laskurista näet myös rännien puhdistus hinnan kotitalousvähennys huomioiden.

Rakennuksen korkeus ¹

Perusmaksu ²

Sis. 40m kourua ³

40m ylitys

Rännien puhdistus

1

175€

+3€/m

1,5

220€

+4€/m

2

265€

+5€/m

Rännien puhdistus ja pesu ulkopuolelta

1

330€

+5,5€/m

1,5

415€

+7,5€/m

2

500€

+9,5€/m

Mahdolliset lisämaksut ja palvelut

Matkakustannus

25km ylittävältä osuudelta ⁴

+2€/km

Aggregaatin käyttö

Ellei kiinteistössä ole sähköä (230VAC/16A) käytettävissä

+150€

Moskien pois vienti

Ränneistä kertyneen kiinteän moskan pois vienti

+45€

(1) Vain maanpäälliset kerrokset huomioidaan.
(2) Veloitetaan kerran riippumatta rakennusten määrästä
(3) Vain vaakasuuntaiset kourut lasketaan, ei syöksytorvia.
(4) Yhden suuntainen etäisyys mitattuna Seinäjoen rautatieasemalta.

Ota yhteyttä, autamme mielellämme!

Mikäli hinnastomme tai laskurimme avulla ei kohteellesi pystynyt hintaa laskemaan tai mikäli jokin jäi askarruttamaan, niin ota yhteyttä, autamme mielellämme.

Myös yli 2 kerroksisten pientalojen sekä isompien kohteiden kuten taloyhtiöiden, yritysten ja julkishallinnon edustajia pyydämme ottamaan yhteyttä, niin laskemme kohteelle räätälöidyn tarjouksen.

kuva katto
kuva aurinkopaneeli
kuva ikkuna
kuva rännit

Kiinteistön kausihuolto kätevästi

Kevät on aikaa jolloin kiinteistön julkisivu ja piha-alueet laitetaan kuntoon talven jäljiltä. Syksyllä taas valmistellaan kiinteistöä ankaraa talvea varten. Esimerkiksi seuraavat kiinteistönhuoltotehtävät ajoittuu monesti keväälle tai syksylle.

• Kattohuolto
• Aurinkopaneelien pesu
• Ikkunoiden pesu
• Pihalaattojen puhdistus
• Rännien puhdistus tai pesu ulkopuolelta

POWER-Puhdistukselta saat nämä kaikki kätevästi ja kustannustehokkaasti yhdellä käynnillä.

Tilaamalla vähintään kaksi näistä kausihuoltopalveluista toteutettavaksi samassa yhteydessä saat tuntuvan 80 € alennuksen palveluiden kokonaishinnasta.

Esimerkkilaskelma:
Kattohuolto 190 € + Rännien puhdistus 175 €
Yhteensä: 365 € – 80 € alennus = 285 €
(sis alv 25.5 %)

Asiakkaiden kokemuksia rännien puhdistuspalveluistamme

kuva siisti pieni

Siisti

Käyttämällämme imurointimenetelmällä kaikki lika ja moska ränneistä päätyy siististi imurin säiliöön, eikä tipu maahan tai roisku seinille kuten joissain perinteisimmissä puhdistusmenetelmissä.

kuva ketterä pieni

Ketterä

Toisin kuin isoja ja painavia henkilönostimia käyttäen, kompaktin ränni-imurimme avulla pääsemme helposti kiertämään kiinteistön ahtaissakin väleissä vahingoittamatta nurmikkoa tai istutuksia.

kuva kustannustehokas pieni

Kustannustehokas

Puhdistus tehdään tyypillisesti maasta käsin. Näin vältetään kalliiden nostimien ja telineiden vuokraus. Räystäskourujen puhdistus on tehokasta ja nopeaa modernin laitteistomme avulla.

kuva turvallinen pieni

Turvallinen

Olemme vakuutettu ammattilainen, joka työskentelee tyypillisesti maasta käsin. Näin voimme minimoida henkilö- ja omaisuusvahinkojen riskit. Riskitön vaihtoehto kiinteistön omistajalle.

Miksi rännit kannattaa puhdistaa säännöllisesti?

Ehkäise kosteusongelmat

Puhtaat räystäskourut täyttävät tehtävänsä eli johtavat sadevedet katolta sadevesikaivoon ja kauemmas rakennuksen perustuksista. Tällä tavoin rakennusta ympäröivä maaperä pysyy kuivempana ja vältetään kosteuden imeytymien talon rakenteisiin.

Rännien puhdistus on helppoa ränni-imurilla
Räystäskourujen puhdistus lehdistä

Vältä ränniremontit

Säännöllinen rännin puhdistus auttaa välttämään kourujen rikkoontumisen. Moskaa täynnä olevat kourut pysyvät jatkuvasti kosteana mikä voi johtaa ajan myötä korroosio-ongelmiin (kourut ruostuvat puhki). Tukkeutuneet kourut ja syöksytorvet voi aiheuttaa kourujen rikkoontumisen veden jäätyessä. Säännöllinen rännin puhdistus on edullinen tapa huolehtia rännien toiminnasta ilman kalliita remontteja.

Turvallisuus

Rännien vuotavat saumat ja päädyt sekä kourujen ylitse tulviva vesi muodostaa lammikoita rakennuksen seinustalle ja kulkuvälille. Lammikoiden jäätyessä pakkasella ne muodostavat liukastumisvaaran kiinteistön asukkaille ja vierailijoille.

Kourujen puhdistus ränni-imurilla
Rännit pesty ulkopuolelta

Puhtaat rännit ovat esteettiset

Ajan saatossa tummuneet tai vihreän levän peittämät kourut tekee rakennuksesta nuhjuisen ja vanhan näköisen. Rännien pesu ulkopuolelta muutaman vuoden välein auttaa pitämään rännit hohtavan valkoisena tai alkuperäisessä värissään, jolloin rakennuskin säilyy raikkaan näköisenä.

Rännien puhdistus – näin homma etenee

Tarjous ja tilaus

Pientalon omistaja voi halutessaan laskea tarjouksen ja tilata työn kätevän laskurimme avulla tai käyttämällä hinnastoamme. Toki aina voi olla myös suoraan yhteydessä, niin laskemme tarjouksen.

Isompien tai haastavampien kohteiden kuten, taloyhtiöiden, yritysten ja julkishallinnon edustajia pyydämme olemaan yhteydessä, niin laskemme räätälöidyn tarjouksen kohteelle tarvittaessa kartoitus käynnin jälkeen.

Rännien puhdistus henkilönostimesta käsin

Rännien puhdistus

Puhdistamme rännit sisäpuolelta eli tyhjäämme kourut moskasta, kuten lehdistä, havuista ja sammaleesta. Puhdistus tehdään tyypillisesti maasta käsin ränni-imurin avulla. Tarkistamme ja tarvittaessa avaamme tukkeutuneet syöksytorvet.

Rännien puhdistus imuroimalla

Rännien pesu ulkopuolelta

Mikäli asiakas on tilannut rännien pesun ulkopuolelta, rännien puhdistuksen jälkeen pesemme myös kourujen ja syöksytorvien ulkopinnat puhtaaksi. Pesu suoritetaan maasta käsin tarkoitukseen kehitetyin pesuvälinein. Käyttämämme pesuaine tuhoaa levän ja muun mikrobikasvuston, jolloin rännit pysyvät pitkään puhtaina.

Rännien pesu ulkopuolelta nuorentaa kotisi ilmettä

Vuotavien saumojen ja päätyjen tiivistys

Tarvittaessa voidaan myös mahdolliset vuotavat kourusaumat ja päädyt tiivistää massalla. Tämä on lisäpalvelu, joka ei sisälly oletuksena sisälly palvelumme hintaan. Lisäpalvelun hinta katsotaan tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. tiivistettävien saumojen määrä ja rakennuksen korkeus.

Rännien tiivistys pysäyttää vuodot

Jälkien siivous ja moskien pois vienti

Lopuksi siivoamme jälkemme huolellisesti ja asiakkaan halutessa viemme ränneistä kertyneen kiinteän moskan pois mennessämme, pientä lisäkorvaus vastaan.

Tarvittaessa viemme ränneistä kertyneen moskan mennessämme.

Muista hyödyntää kotitalousvähennys!

Rännien puhdistusurakasta tyypillisesti noin 95-100 % kokonaishinnasta on kotitalousvähennyskelpoista työtä. Vuonna 2025 voit saada tuosta työn osuudesta 35% kotitalousvähennystä omavastuu osuuden ollessa 150€. Erittelemme aina tarjouksessa ja laskulla kotitalousvähennyskelpoisen työn osuuden urakkahinnasta.

Pyydä tarjous rännien puhdistuksesta – Vältä vahingot ja teetä puhdistus ammattilaisella

Tarjoamme omakotitalojen, taloyhtiöiden, sekä liikekiinteistöjen rännien puhdistukset Etelä-Pohjanmaalla. Käyttämämme puhdistusmenetelmät takaavat laadukkaan lopputuloksen turvallisesti ja kustannustehokkaasti.

Tarjouspyyntö- ja yhteydenottolomake

    Olen kiinnostunut myös seuraavista palveluista samassa yhteydessä
    Tiilikaton sammaleenesto, sammaleen poisto tai pinnoitus ja pesu
    Peltikaton sammaleenesto tai pesu
    Huopakaton sammaleenesto tai sammaleen poisto
    Valokatteen pesu
    Julkisivun pesu
    Aurinkopaneelien puhdistus
    Ikkunoiden pesu ulkopuolelta
    Pihalaattojen tai asfaltin puhdistus
    Katon kuntoarvio kirjallisella raportilla
    Kattohuoltopalvelut
    Joku muu (kerro lisätietoja kohdassa)

    Kohde

    Usein kysyttyjä kysymyksiä

    Olemme keränneet alle usein toistuvia kysymyksiä asiakkailtamme ja vastanneet niihin. Jos et löydä tästä vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, niin voit toki olla yhteydessä meihin. Autamme mielellämme.

    Rännit tulisi tarkistaa vuosittain, mieluusti 2 kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. Mikäli itse ei pysty tikkailta käsin tarkistusta tekemään kannattaa pyytää ammattilainen paikalle. Ilman kiipeämistä on hankala varmistua onko kourut puhdistukset tarpeessa.

    Jos vesi tulvii kourujen yli tai vesisateella syöksytorvesta ei tule vettä on se tyypillisesti merkki jonkinlaisesta tukoksesta ränneissä. Muutoin sitä on vaikea todeta varmasti ilman, että kiipeää tikkailla katsomaan. Varminta on kutsua ammattilainen tarkistamaan tilanne.

    Tyypillisesti rännien puhdistus tulisi tehdä noin 1-2 kertaa vuodessa. Mikäli rakennuksen lähellä ei ole korkeita puita eikä katolla ole sammalta, voi joissain tapauksissa riittää harvemmin tehty puhdistus. Toisaalta jos rakennus on esim korkeiden lehtipuiden ympäröimä, voi olla, että puhdistus on tehtävä useammin kuin 2 kertaa vuodessa. Vaikka talon ympärille ei olisi korkeita puita voi rännit silti ajan saatossa tukkeutua esim katolta tippuneesta sammaleesta. Rännien tarkastus olisikin syytä tehdä vähintään vuosittain, niin selviää onko puhdistus tarpeen.

    Rännien pesu ulkopuolelta on kustannustehokas ratkaisu ongelmaan. Lähes poikkeuksetta rännien pesu riittää palauttamaan kourut alkuperäiseen asuunsa. Meillä on välineet joilla korkeallakin olevat rännit voidaan pestä maasta käsin ilman nostimia. Tutustu palveluumme.

    Puhdistamme rännit pääsääntöisesti ränni-imurilla. Se mahdollistaa rännin puhdistuksen turvallisesti maasta käsin jopa yli 10 m korkeuteen saakka. Tämä vastaa tyypillisesti 3 kerroksista rakennusta. Mikäli rakennus on tätäkin korkeampi niin yksi vaihtoehto on rännien puhdistus katolta käsin valjas työnä. Ota yhteyttä niin katsotaan mikä olisi sopivin menetelmä kohteessasi.

    Rännien puhdistuksen hinta pientalokohteessa alkaa 175€:sta. Hintaan vaikuttaa mm. rakennuksen korkeus, sijainti ja kourujen määrä. Voit tarkistaa hinnan omakoti-tai paritalo kohteellesi hinnastomme tai tarjous laskurimme avulla. Isommissa kohteissa kuten taloyhtiöt ja liikekiinteistöt teemme aina räätälöidyn tarjouksen tutustuttuamme kohteeseen, joten ota yhteyttä.

    Mikäli rakennus on niin korkea, että tikailta tarkistus ei onnistu turvallisesti, niin perinteiset vaihtoehdot ovat tarkistus katolta käsin tai henkilönostimen käyttö. Katolta käsin tehty tarkistus sisältää aina jonkin asteisen riskin riippuen katon materiaalista ja jyrkkyydestä. Valitettavasti usein katolla ei ole esimerkiksi asianmukaisia kiinnityspisteitä turvavaljaille. Henkilönostimen käyttökään ei ole aina ongelmatonta. Monesti pihat ja kulkuväylät on ahtaita isolle nostimelle ja pehmoinen nurmialue kärsii painavan nostimen siirtelystä. POWER-Puhdistuksella on käytössään kameralla varustettu Drone, jolla on paitsi turvallista, myös nopeaa ja kustannustehokasta tarkistaa kourujen tilanne korkeissakin rakennuksissa.

    Se ei ole tarpeen, mutta on varmistettava, että ulkoa löytyy toimiva sähköpistorasia ja vesipiste joita voimme käyttää.

    Vaihtoehtoina on laskutus sähköpostitse tai perinteisellä kirjepostilla urakan valmistuttua. Taloyhtiöille ja yrityksille myös verkkolasku mahdollisuus.

    Kiinteistön omistaja, taloyhtiö tai isännöitsijä, pyydä tarjous.

    Jokainen urakka/kohde on aina yksilöllinen ja hinnoitellaan tapauskohtaisesti, joten ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous sinun kiinteistösi rännien puhdistuksesta. Teemme tarvittaessa maksuttoman kartoituskäynnin ja laskemme sinulle kirjallisen urakkatarjouksen.