TEOLLISUUS- JA LIIKEKIINTEISTÖT SEKÄ JULKISET RAKENNUKSET

Yläpölyjen puhdistus

Yläpölyjen puhdistuksella tarkoitetaan yli 2m korkeudessa sisätiloissa olevien pintojen puhdistusta pölystä. Tällaisia pintoja on mm. katonrajassa kulkevien palkkien, johtokourujen, ilmanvaihtokanavien tai valaisimien päällystät. Näitä ei tyypillisesti puhdisteta säännöllisen ylläpito siivouksen yhteydessä, mutta ne tulisi puhdistaa vähintään kerran vuodessa.

yläpöly

Yläpölyjen puhdistus helposti ja kustannustehokkaasti

Yläpölyt voivat aiheuttaa hengitystieoireita jJulkisissa tiloissa, sekä teollisuus- ja liikekiinteistöissä. Lisäksi ne voivat aiheuttaa tarpeettomia palohälytyksiä. Pahimmillaan yläpöly voi syttyä palamaan esim. sähkölaitteesta tulevan kipinän tai kuuman valaisimen sytyttämänä. Yläpöly on nimensä mukaisesti usein korkealla ja vaikeasti tavoitettavissa. Monesti sisätiloissa ei ole ahtauden vuoksi mahdollista käyttää isoja ja painavia nostimia, jotka voivat vahingoittaa lattiapintaa.

Puhdistamme yläpölyt maasta käsin ns. Reach & Vac menetelmällä, eikä nostimille ole tarvetta.

Puhdistus tehdään imuroimalla pölyt tehokkaalla ja ketterällä yläpöly-imurilla, joka on varustettu jatkettavalla hiilikuituputkella ja erilaisilla suuttimilla. Imurilla pääsee vaivatta ahtaisiin paikkoihin, se ulottuu jopa12m korkeuteen. Imurissa olevan langattoman kameran avulla voidaan maasta käsin varmistua laadukkaasta puhdistustuloksesta. Imurin HEPA-suodattimen ansiosta pölyt eivät pääse leviämään sisäilmaan.

kuva kustannustehokas pieni

Kustannustehokas

Korkealla olevat pölyt voidaan puhdistaa maasta käsin ja näin vältetään köpelöiden telineiden ja nostimen vuokraus, kasaus ja aikaa vievä siirtely.

kuva ketterä pieni

Ketterä

Kompakti imurimme mahtuu vaivatta ahtaisiinkin paikkoihin ilman, että esim liikekiinteitöissä tarvii siirrellä hyllyjä ja kalusteita.

kuva hellävarainen pieni

Hellävarainen

Kevyt imuri ei vaurioita lattiapintaa, kuten esim. liikuntasalien parkettilattioita.

Pyydä tarjous

Teemme puhdistuksesta tarjouksen aina arviontikäynnin jälkeen, joten ota yhteyttä niin sovitaan aika ilmaiselle arviontikäynnille. Puhdistuksen yhteyteen voidaan sopia myös muita palveluitamme.