Palvelut
Ikkunoiden pesu ulkopuolelta Seinäjoella
Erityisesti kiinteiden korkeiden ikkunoiden ja parvekelasien pesu ulkopuolelta on monesti haastavia tehdä kustannustehokkkaasti. Henkilönostimen käyttö nostaa kustannuksia ja on usein jopa mahdotonta ahtaissa paikoissa.
Teollisuus ja liikekiinteistöissä, sekä julkisissa rakennuksissa on monesti korkealla olevia ikkunoita, joiden pesu ulkopuolelta on perinteisin menetelmin haastavaa, etenkin jos kyse on kiinteistä ikkunoista. Myös kotitalouksissa kiinteiden korkealla olevien ikkunoiden pesu ulkopuolelta voi osoittautua haastavaksi omin voimin.
POWER-Puhdistukselta löytyy ratkaisut ikkunoiden ulkopintojen pesuun, myös korkealta!
Palvelemme kotitalouksia, taloyhtiöitä ja yrityksiä Seinäjoelta käsin koko Etelä-Pohjanmaan alueella.
Korkeiden ikkunoiden pesu turvallisesti ja edullisesti maasta käsin
Korkeiden tai korkealla olevien ikkunoiden pesu ulkopuolelta onnistuu meiltä monesti maasta käsin. Käyttämämme menetelmä ja laitteet mahdollistavat ikkunoiden pesun ulkopuolelta jopa 2-3 kolmikerroksista rakennuksista ilman henkilönostinta. Ikkunoiden pesu tehdään tyypillisesti teleskooppivartisen harjan ja puhdistetun veden avulla, ilman kemikaaleja ja tarvetta ikkunoiden kuivaukselle. Ultrapuhdas vesi ei sisällä kalkkia tai muita mineraaleja, jolloin se ei jätä kuivuessaan valuma tai vesipisara jälkiä kuten vesijohtovesi. Samalla voidaan pestä ikkunapuitteet ja ikkunapellit.
Menetelmää soveltuu hyvin myös mm. kiinteiden parvekelasien pesuun ulkopuolelta sekä terassilasien ja valokatteiden pesuun sisä- ja ulkopuolelta. Vaikkakin menetelmä on Suomessa vielä melko tuntematon, niin sitä on pitkään käytetty maailmalla ikkunoiden pesuun ulkopuolelta.
Kotitalouksille
Ikkunoiden pesu
ulkopuolelta
Hinta alkaen
80 €
Sis.Alv.25.5%
Palvelumme helpottaa ikkunanpesu-urakkaasi erityisesti jos kodissasi on esimerkiksi korkeita kiinteitä ikkunoita. Voimme pestä ulkopuolelta kaikki kotisi ikkunat, parveke- ja terassilasit tai vaikka vain yhden korkealla olevan ikkunan niin halutessasi.
Hinta alkaen 80 € kun ikkunoiden ulkopintojen pesu tilataan esimerkiksi normaalihintaisen kattohuollon, rännien puhdistuksen, aurinkopaneelien pesun tai pihalaattojen puhdistuksen kanssa ja tehdään samalla käynnillä. Yksistään toteutettuna omakotitalon ikkunoiden ulkopintojen pesun normaali hinta alkaen 160 €. (sis alv 25,5%)
Lopullinen hinta määräytyy mm. ikkunoiden määrän, koon, korkeuden ja kohteen sijainnin mukaan.
Tyypillinen ikkunoiden pesu ajankohta on keväällä tai alkukesästä, mutta toki tarjoamme palvelua pitkälle syksyyn saakka. Kustannustehokkainta on hoitaa ikkunoiden pesu jonkun muun palvelumme yhteydessä samalla käynnillä.
Kiinteistön kausihuolto kätevästi
Kevät on aikaa jolloin kiinteistön julkisivu ja piha-alueet laitetaan kuntoon talven jäljiltä. Syksyllä taas valmistellaan kiinteistöä ankaraa talvea varten. Esimerkiksi seuraavat kiinteistönhuoltotehtävät ajoittuu monesti keväälle tai syksylle.
• Kattohuolto
• Aurinkopaneelien pesu
• Ikkunoiden pesu
• Pihalaattojen puhdistus
• Rännien puhdistus tai pesu ulkopuolelta
POWER-Puhdistukselta saat nämä kaikki kätevästi ja kustannustehokkaasti yhdellä käynnillä.
Tilaamalla vähintään kaksi näistä kausihuoltopalveluista toteutettavaksi samassa yhteydessä saat tuntuvan 80 € alennuksen palveluiden kokonaishinnasta.
Esimerkkilaskelma:
Ikkunoiden pesu 160 € + Aurinkopaneelien pesu 160 €
Yhteensä: 320 € – 80 € alennus = 240 €
(sis alv 25.5 %)
Ikkunoiden pesu ulkopuolelta taloyhtiölle ja yrityksille
Isompien kohteiden kuten taloyhtiöiden ja yritysten ikkunoiden tai parvekelasien pesu ulkopuolelta hinnoitellaan aina tapauskohtaisesti, tarvittaessa maksuttoman kartoituskäynnin jälkeen.
Kustannustehokas
Korkealla olevat ikkunat ja parvekelasit voidaan monesti puhdistaa maasta käsin ja näin vältetään nostimien ja telineiden vuokrauksesta, kasaamisesta ja siirtelystä aiheutuva aika ja kustannukset.
Ketterä
Menetelmämme mahdollistaa ikkunoiden ulkopintojen pesun maasta käsin ahtaassakin paikassa ja pilaamatta nurmikkoa ja istutuksiasi, toisin kuin henkilönostinta käyttäen.
Paikallinen
Olemme Seinäjoella lähellä asiakkaitamme ja nopeasti tavoitettavissa. Tilaamalla tuet paikallista yritystä.
Muista hyödyntää kotitalousvähennys!
Ikkunoiden pesu on yksityisille kotitalouksille kotitalousvähennyskelpoista työtä.
Pyydä tarjous ikkunoiden pesusta
Tarjoamme omakotitalojen, taloyhtiöiden, sekä yritysten ikkunoiden, terassien ja parvekelasien pesut ulkopuolelta Etelä-Pohjanmaan alueella. Käyttämämme puhdistusmenetelmät takaavat laadukkaan lopputuloksen turvallisesti ja kustannustehokkaasti.
- Menetelmät tehokkaaseen puhdistamiseen
- Ystävällinen ja luotettava palvelu paikallisesti
- Priimaa työtä kohtuu hintaan
Tarjouspyyntö- ja yhteydenottolomake
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Olemme keränneet alle usein toistuvia kysymyksiä asiakkailtamme ja vastanneet niihin. Jos et löydä tästä vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, niin voit toki olla yhteydessä meihin. Autamme mielellämme.
Valtaosin ikkunoita pestään kerran vuodessa keväällä tai alkukesästä, mutta jos rakennus sijaitsee sellaisella paikalla, että ikkunat likaantuu herkästi esimerkkisi katupölystä, voi olla tarpeen pestä ikkunat ainakin ulkopuolelta myös syksyllä ennen pakkasia.
Monesti kevätaurinko tuo esiin ikkunoiden epäpuhtaudet ja ikkunoiden pesu halutaan siksi ajoittaa keväälle tai alkukesään heti kun lämpötila on riittävästi plussan puolella. Rakennuksen sijainnista riippuen, jotku odottavat, että pahin siitepölykausi on ohi enne kuin pesee ikkunat. Touko-kesäkuu on suosituin ajankohta. Toki ikkunoita voi tarvittaessa pestä myös muuhun aikaan aina loppusyksyyn saakka.
Mikäli ikkunat pestään ulkopuolelta käyttämällä ultrapuhdasta vettä, ikkunoita ei ole tarpeen kuivata lastalla, koska ultrapuhdas vesi ei sisällä mineraaleja, jotka kuivuessaan jättäisi vesipisara jälkiä ikkunaan. Mikäli ikkunoiden pesu tehdään perinteiseen tapaan pesuaineen avulla, niin ikkunat kuivataan lopuksi lastalla.
Olemme keskittyneet kiinteistöjen julkisivujen ja piha-alueiden puhdistuspalveluihin. Tällä hetkellä tarjoamme ikkunoiden pesua ainoastaan ulkopuolelta.
Edullisimmillaan ikkunoiden pesu ulkopuolelta on silloin kun se tehdään jonkin muun palvelumme yhteydessä, jolloin lähtöhinta ikkunoiden pesulle ulkopuolelta on 80 €. Suosittelemmekin tilaamaan ikkunoiden pesun keväällä kattohuollon, aurinkopaneelien puhdistuksen ja/tai pihalaattojen puhdistuksen yhteydessä. Erikseen toteutettuna lähtöhinta on 160 €. Lopullinen hinta lasketaan aina tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. ikkunoiden määrä, koko, korkeus ja kohteen sijainti. Hintoihin sisältyy Alv 25,5 %.
Se ei ole tarpeen, mutta on varmistettava, että ulkoa löytyy toimiva sähköpistorasia ja vesipiste, josta saamme puhdasta vesijohtovettä. Ikkunoiden pesu tehdään tyypillisesti ultrapuhtaalla de-ionisoilla vedellä jota saadaan kun vesijohtovesi ajetaan erikoissuodatuslaitteiston läpi. Mikälli kohteessa ei ole käytettävissä sähköä tai vesijohtovettä (esim kesämökeillä), niin tästä tulisi ilmoittaa hyvissä ajoin, jotta osaamme varautua ja tuoda tarvittavan veden mukanamme.
Vaihtoehtoina on laskutus sähköpostitse tai perinteisellä kirjepostilla työn valmistuttua.
Kiinteistön omistaja, taloyhtiö tai isännöitsijä, pyydä tarjous.
Jokainen urakka/kohde on aina yksilöllinen ja hinnoitellaan tapauskohtaisesti, joten ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous sinun kiinteistösi ikkunoiden ulkopintojen pesusta. Teemme tarvittaessa maksuttoman kartoituskäynnin ja laskemme sinulle kirjallisen urakkatarjouksen.