POWER-Puhdistus Oy

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Olemme keränneet alle usein toistuvia kysymyksiä asiakkailtamme ja vastanneet niihin. Jos et löydä tästä vastausta mieltäsi askarruttavaan kysymykseen, niin voit toki olla yhteydessä meihin. Autamme mielellämme.

Tiilikattojen puhdistus ja pinnoitus

Tiilikattojen säännöllinen puhdistus ja pinnoitus auttavat ehkäisemään sammaleen ja jäkälän kasvua, joka puolestaan auttaa välttämään kattotiiliä kosteuden ja pakkasen aiheuttamalta rapautumiselta. Säännöllisillä puhdistus- ja pinnoitustoimilla maksimoidaan katon käyttöikä.

Varminta on kutsua ammattilainen kartoittamaan tilanne, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mikäli näet katolla sammalta, jäkälää, levää tai jos katto on tummunut, esim. alunperin punainen katto on muuttunut paikoin lähes mustaksi tai laikukkaaksi on tarvetta katon puhdistukselle.

Mikäli et näe katolle, niin kannattaa kutsua vuosittain ammattilainen paikalle arvioimaan tilanne. Jos edellisestä katon puhdistuksesta on kulunut vuosia niin on todennäköistä, että jotain toimenpiteitä tarvitaan. Suomen olosuhteissa katto vaatii vuosittain vähintäänkin tarkastuksen ja irtoroskien kuten oksien, lehtien ja havujen puhdistamisen katolta.

Kyllä, vanhan tiilikaton voi pinnoittaa, mikäli se on ehjä eikä läpeensä rapautunut. Katto tulee ensin pestä, käsitellä sammaleenpoistoaineella ja vaihtaa rikkoutuneet tai huonokuntoiset tiilet ennen pinnoitusta.

Tiilikaton pesu painepesurilla on mahdollista, mutta oikean paineen ja suuttimen valinta on tärkeää tiilien vaurioitumisen välttämiseksi. Kotitalouskäyttöön tarkoitettujen painepesurien pesuteho ei välttämättä aina riitä laadukkaaseen puhdistukseen tai katon peseminen sellaisella voi olla toivottoman hidasta. Pesurin teholla emme tarkoita ensisijaisesta pesurin painetta vaan pesurin vesituottoa joka kuluttajapesureissa on murto-osa katon pesu ammattilaisten käyttämiin pesureihin verrattuna.

Suosittelemme teettämään työn ammattilaisella, jolla on erityisesti kattojen puhdistukseen suunnitellut laitteet. Painepesun jälkeen katto tulisi aina pinnoittaa suojan takaamiseksi ja elinkaaren pidentämiseksi.

Pinnoitteet jaetaan kahteen päätyyppiin: värittömät pinnoitteet (suoja-aineet eli mineraalikyllästeet) ja värilliset tiilikattomaalit.

Edullisemmat värittömät pinnoitteet suojaavat kattoa ilman ulkoasun muutoksia, kun taas tiilikattomaalit palauttavat kuluneenkin katon alkuperäisen näköiseksi.

Oikein käytettynä, molemmat antavat vuosiksi tehokkaan suojan sään rasitusta vastaan. Ammattilainen osaa kohteen nähtyään arvioida ja suositella sopivinta pinnoitus menetelmää. Valintaan vaikuttavia tekijöitä on yleisesti mm. katon ikä ja missä kunnossa katon pinnoite on.

Kaikki alkaa katon puhdistuksesta, rikkoutuneiden tiilien vaihtamisesta ja sammaleen poistoaineen levittämisestä. Suojaustoimenpiteet tehdään tarvittaessa ennen pinnoitusta.

Väritön mineraalikylläste levitetään matalapaineruiskulla, kun taas tiilikattomaali levitetään ensin telalla ja pensselillä reunoille, ja sitten korkeapaineruiskulla koko katolle. Kun ensimmäinen kerros on kuivunut, maalaus toistetaan. Lopuksi suojaukset poistetaan, ja pinnoitus on valmis.

Tiilikaton käsittely suojaa kattoa sään vaikutuksilta, estää kosteuden ja pakkasen aiheuttamia vahinkoja sekä pidentää katon käyttöikää huomattavasti. Pinnoitettu katto kuivuu nopeammin sateiden jälkeen ja pysyy pidempään puhtaana, mikä vähentää sammalen kasvua. Siisti ja pinnoitettu katto lisää myös kiinteistön arvoa.

Tiilikaton pinnoittaminen voidaan teoriassa toteuttaa itse, mutta käytännössä se on usein haastavaa ja vie paljon aikaa. Paras ja tasainen lopputulos saadaan käyttämällä korkeapaineruiskua, mutta ammattilaisten käyttöön tarkoitetut tehokkaat korkeapainemaaliruiskut, ovat useiden tuhansien eurojen hintaisia ja harvoin kotitalouksissa saatavilla. Pensselillä maalaaminenkin on toki mahdollista, mutta se on työlästä suuren pinta-alan vuoksi ja usein sillä ei päästä riittävään kerrospaksuuteen ja laadukkaaseen lopputulokseen. Ammattilaisen apu takaa parhaan lopputuloksen.

Tiilikaton säännöllinen tarkastaminen ja puhdistus ovat tärkeitä katon kunnossapidossa ja käyttöiän pidentämisessä. Katolta on suositeltavaa poistaa vuosittain lehdet ja havut. Sammaleenpoistoaineen käyttö 3-5 vuoden välein ehkäisee sammaleen kasvua ja helpottaa katon puhtaanapitoa..

Peltikattojen puhdistus

Peltikaton säännöllinen puhdistus auttaa ylläpitämään katon kuntoa, ehkäisee katon pinnoite ja korroosiovaurioita sekä pidentää katon käyttöikää. Lisäksi se parantaa katon ulkonäköä ja lisää kiinteistön arvoa.

Peltikatto tulisi tarvittaessa puhdistaa vuosittain puista tippuneista oksista, lehdistä ja havuista esimerkiksi lehtipuhaltimella.

Peltikaton pesussa suositellaan käytettäväksi mietoja, katon pinnoitteelle sopivia pesuaineita. Vältä voimakkaita kemikaaleja, jotka voivat vahingoittaa pinnoitetta. Aineen valintaan vaikuttaa myös onko lika orgaanista vai esim nokea tai muuta ilmansaastetta. Aina on kuitenkin suositeltavaa käyttää biohajoavia puhdistusaineita ja konsultoida ammattilaista aineen valinnassa.

Peltikaton voi pestä painepesurilla, mutta on tärkeää käyttää sopivaa painetta ja suutinta välttääkseen pinnoitteen vaurioitumisen. Kotitalouskäyttöön tarkoitettujen painepesurien pesuteho ei välttämättä aina riitä laadukkaaseen puhdistukseen tai katon peseminen sellaisella voi olla toivottoman hidasta. Ammattilaisten käyttämät pesurit ovat matalillakin paineilla puhdistusteholtaan moninkertaisia korkeamman vedentuoton vuoksi.

Huopakattojen puhdistus

Huopakatteen karkea pinta kerää helposti likaa huokosiinsa ja hankaloittaa katon puhdistumista luonnollisesti sateiden myötä. Katolla olevat moskat ja lika, kuten havu, lehdet, siitepöly ja linnun jätökset yhdessä kosteuden kanssa toimivat oivallisena kasvualustana erilaiselle orgaaniselle kasvustolle, yleisemmin sammaleelle ja jäkälälle.

Huopakatteen päällä olevat moskat sitovat kosteutta ja hidastavat katon kuivumista. Kun katto pysyy pidempään kosteana alkaa olosuhteet olla otolliset sammalkasvustolle. Kasvustoa ilmestyykin monesti ensimmäisenä pohjoisen puoleiselle lappeelle ja varjopaikkoihin juuri siitä syystä, että nämä kuivuvat hitaimmin. Etelän puoleinen lape taas on monesti täysin puhdas, koska aurinko kuivattaa tumman huopakatteen nopeasti etelän puolelta, jolloin sammal ei siellä viihdy.

Säännöllinen sammaleen poisto huopakatolta auttaa ylläpitämään katon kuntoa, ehkäisee kosteusvaurioita ja pidentävät katon käyttöikää. Huopakate on myös suhteellisen arka pintamateriaali ja hankalasti puhdistettava jos se pääsee kovin huonoon kuntoon. Siksi sammaleen poisto huopakatolta on erityisen tärkeää tehdä ajoissa. Huopakatoilla ennalta ehkäisevä puhdistus eli säännölliset sammaleenestokäsittelyt ovat paras tapa pitää huopakatto hyvässä kunnossa.

Huopakatto tulisi puhdistaa irtoroskista kuten lehdistä, havuista ja oksista vähintään vuosittain. Lehtipuhallin ja pehmeä harja toimivat tässä hyvin. Katto tulisi käsitellä sammaleenpoistoaineella olosuhteista riippuen noin 3-5 vuoden välein. Mikrobikasvustot viihtyy varjoisissa paikoissa, koska ne pysyy pidempään kosteana. Harventamalla talosi kattoa varjostavaa puustoa voit vaikuttaa katon huoltoväliin merkittävästi.

Painepesuri laitteena itsessään ei ole ongelma vaan pesussa käytetty vedenpaine. Huopakaton pesu on aina tehtävä matalalla paineella, ei koskaan korkeapainepesuna. Hyväkuntoinen huopakatto kestää pesun matalalla paineella, mutta huonokuntoiselle katolle emme suosittele pesua edes matalalla paineella. Sammaleenestokäsittely on aina turvallisempi ja hellävaraisempi vaihtoehto. Suosittelemme kääntymään ammattilaisen puoleen sammaloituneen huopakaton puhdistuksessa soveltuvimman puhdistusmenetelmän valitsemiseksi.

Sammaleenpoistoaine levitetään huopakatolle tyypillisesti ruiskuttamalla matalapaineruiskulla.

Huopakatto tulisi tarkastaa säännöllisesti vähintään vuosittain vaurioiden varalta ja puhdistaa se tarvittaessa irto moskista kuten lehdistä ja havuista esim lehtipuhaltimella. Vältä tarpeetonta kävelyä katolla, jotta et kuluta huopakaton pintaa tarpeettomasti. Sammaleenestokäsittely on hyvä uusia noin 3-5 vuoden välein tai viipymättä viimeistään kun katolle alkaa ilmestyä ensimmäisiä merkkejä kasvustosta.

Valokatteiden puhdistus

Terassien katot valmistetaan yleensä lasista, polykarbonaatista (PC) tai PVC-muovista. Materiaalit ja profiilit vaihtelevat, ja valokatteita on saatavana eri sävyisinä ja eri muotoilulla. Lasista valmistettua kattoa kutsutaan usein lasikatoksi, kun taas termi valokate voi viitata sekä lasista että muovista valmistettuihin katteisiin.

Olipa kattomateriaali mikä tahansa, lika ja kasvustot, kuten levät ja homeet, kerääntyvät ajan myötä pinnalle. Säännöllinen valokatteen pesu on tärkeää, jotta kate säilyy hyväkuntoisena ja näyttää siistiltä.

Valokatteen peseminen painepesurilla ei ole suositeltavaa, ellei sinulla ole aiempaa kokemusta ja oikeanlaisia välineitä. On tärkeää tuntea valokate ja sen materiaali ennen pesua, sillä väärä tekniikka tai liian voimakas paine voi vaurioittaa katteen pinnan.

Ammattilaisilla on käytössään pesurit, joiden veden virtaustuotto on moninkertainen kotikäyttöisiin painepesureihin verrattuna. Tämä takaa tehokkaan pesun ilman korkeaa painetta, mikä on tärkeää valokatteiden ja lasikattomateriaalien suojaamiseksi. Ammattilainen osaa arvioida ja pestä eri valokatemateriaalit sopivalla paineella, jotta kate ei vaurioidu.

Yleensä painepesurin käyttö on tarpeetonta valokatteiden puhdistuksessa, sillä ammattikäyttöön tarkoitetut laitteet ja menetelmät takaavat tehokkaan ja turvallisen lopputuloksen ilman painepesuriakin.

Kyllä, valokatteen voi pestä itse, mutta on tärkeää pitää huolta turvallisuudesta ja valita oikeat puhdistusmenetelmät sekä kemikaalit. Väärin valitut pesuaineet tai liian voimakas pesutekniikka voivat vaurioittaa valokatetta, kuten lasikattoa tai muovista valokattetta.

Suosittelemme käyttämään valokatteiden puhdistuksessa hellävaraisia aineita ja oikeanlaisia välineitä, jotka eivät vahingoita katteen pintaa. Jos et ole varma, miten valokatteen pesu tulisi suorittaa oikein, on turvallisempaa ja tehokkaampaa ottaa yhteyttä ammattilaisiin. Ammattitaitoisten pesupalvelujen avulla voit varmistaa, että valokate pysyy hyväkuntoisena ja kestää pitkään.

Valokate voi olla pesun tarpeessa, jos sen päällä näkyy vesisateidenkin jälkeen esimerkiksi havuja, lehtiä, oksia tai muuta moskaa. Tämä on merkki siitä, että sadevesi ei kykene huuhtelemaan katetta puhtaaksi, ja luontoäiti tarvitsee apua valokatteen puhdistuksessa.

Toinen selvä merkki valokatteen puhdistustarpeesta on, jos katsot aurinkoisena päivänä valokatteen alta kohti taivasta ja huomaat, että katteessa on vihertävää tai tummaa kasvustoa, likaa tai se vaikuttaa samealta. Tällöin valokate ei enää päästä valoa läpi parhaalla mahdollisella tavalla, ja se on aika pestä.

Puhdas valokate ei ainoastaan paranna terassin viihtyisyyttä, vaan myös pidentää katteen käyttöikää ja nostaa kiinteistön arvoa.

Valokatteen pesun hinta määräytyy tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttavat useat tekijät. Hinnan muodostumiseen vaikuttavat muun muassa pestävän alueen pinta-ala, katteen korkeus, kohteen sijainti sekä katteen likaisuus. Lisäksi hintaan vaikuttaa myös se, että sisältyykö urakkaan pelkästään valokatteen pesu vai onko mukana myös muita puhdistustöitä, kuten katonpesu, räystäskourujen puhdistus, pihalaattojen pesu tai terassilasituksen pesu.

Ota yhteyttä niin teemme tarjouksen valokatteen pesusta.

Kattohuolto ja katon kuntotarkastus

Rikkinäisten kattotiilien vaihto on mahdollista sisällyttää kattohuolto palveluun, jolloin hinta on edullisimmillaan alkaen 95€ (sis alv 25,5%) kun kattohuolto tehdään jonkin muun palvelumme kanssa samassa yhteydessä. Lopullinen hinta määräytyy kuitenkin aina tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. vaihdettavien kattotiilien määrä, hintaan vaikuttaa myös katon korkeus ja jyrkkyys sekä kohteen sijainti. Hinta ei sisällä korvaavia kattotiiliä vaan pelkästään työn osuuden. Kattotiilien vaihto voidaan tehdä myös esimerkiksi osana tiilikaton puhdistus palveluitamme.

Lumiesteiden asennus on mahdollista sisällyttää kattohuolto palveluun, jolloin hinta on edullisimmillaan alkaen 95€ (sis alv 25,5%) kun kattohuolto tehdään jonkin muun palvelumme kanssa samassa yhteydessä. Lopullinen hinta määräytyy kuitenkin aina tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. asennettavien lumiesteiden määrä, katemateriaali, katon korkeus ja jyrkkyys, sekä kohteen sijainti. Hintaan vaikuttaa myös tilataanko lumiesteet asennettuna kauttamme vai tilataanko pelkkä asennustyö ja asiakas hankkii itse lumiesteet.

Kattoturvatuotteiden kuten esimerkiksi kattosillan asennus tai kattotikkaiden asennus on mahdollista sisällyttää kattohuolto palveluun, jolloin hinta on edullisimmillaan alkaen 95€ (sis alv 25,5%) kun kattohuolto tehdään jonkin muun palvelumme kanssa samassa yhteydessä. Lopullinen hinta määräytyy kuitenkin aina tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. asennettavien kattoturvatuotteiden määrä ja malli, katemateriaali, katon korkeus ja jyrkkyys, sekä kohteen sijainti. Hintaan vaikuttaa myös tilataanko kattoturvatuotteet asennettuna kauttamme vai tilataanko pelkkä asennustyö ja asiakas hankkii itse materiaalit.

Kun kyseessä on perusteellisempi katon kuntoarvio, johon sisältyy kirjallinen raportti havainnoista ja suositelluista huoltotoimista, on palvelun hinta omakotitaloille alkaen 295€ (sis alv 25,5%). Lopullinen hinta määräytyy tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. katemateriaali, katon korkeus, jyrkkyys ja kohteen sijainti. Vaihtoehtona on myös kevyempi katon kuntokartoitus osana kattohuolto palvelua. Kuntokartoitukseen ei sisälly kirjallista raporttia. Kattohuoltopalvelumme hinta on alkaen 95€ (sis alv 25,5%).

Katon kuntotarkastus vaihtoehtoja on kaksi, katon kuntoarvio ja katon kuntokartoitus. Katon kuntoarvio on oma erillinen palvelunsa kun taas katon kuntokartoitus voidaan tehdä osana kattohuolto palveluamme.

Katon kuntoarvio on perusteellisempi ja sisältää aina kirjallisen raportin havainnoista kuvien kera ja suosituksen mahdollisesti tarvittavista huoltotoimista.

Kattohuollon yhteydessä mahdollisesti tehtävä katon kuntokartoitus on kevyempi eikä sisällä kirjallista raporttia.

Molemmat tehdään silmämääräisesti avaamatta, rikkomatta tai purkamatta rakenteita. Kuntokartoitus on hyvä tehdä vuosittain, perusteellisempi kuntoarvio esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden välein.

Kattohuoltopalvelun sisältö räätälöidään aina kohteen, tarpeen ja asiakkaan toiveiden mukaan. Palveluun voi sisältyä esimerkiksi seuraavia huoltotoimia:

  • katon kuntokartoitus
  • katon puhdistaminen lehdistä, havuista ja muusta irtomoskasta
  • rikkinäisten kattotiilien vaihto
  • aluskatteen tarkastus ja korjaus
  • katon läpivientien tiivistäminen
  • räystäskourujen kaatojen säätö
  • lumiesteen asennus
  • kattoturvatuotteiden asennus
  • muut kattohuoltotyöt tarpeen mukaan

Katon kuntoarvio sisältää seuraavat tarkastukset:

  1. Katon yleiskunnon arviointi (kuten puhdistus tai pinnoitustarve).
  2. Katon mahdollisten näkyvien vaurioiden tarkastus (kuten rikkinäiset kattotiilet tai ruostevauriot).
  3. Aluskatteen kunnon tarkastus (mahdollisuuksien mukaan).
  4. Katon läpivientien tarkastus.
  5. Rännien puhdistustarpeen arviointi.
  6. Räystäskourujen kaatojen tarkastus.
  7. Syöksytorvien tarkastus mahdollisten tukkeumien varalta.
  8. Lumiesteiden ja kattoturvatuotteiden kunnon ja kiinnitysten tarkastus.

Suositeltavaa olisi tehdä kattohuolto kahdesti vuodessa keväällä ja syksyllä. Keväällä tulisi tarkistaa katto talven jäljiltä. Lumikuormat ja lumien tippuminen voi aiheuttaa vaurioita, kuten haljenneita kattotiiliä, jotka olisi hyvä huomata ja korjata mahdollisimman ajoissa lumien sulettua. Syksyisin ennen lumien tuloa olisi hyvä puhdistaa katolta puista tippuneet havut ja lehdet, sekä varmistaa ettei syysmyrskyt ole tehneet vahinkoa katolla. Näin saadaan korjattua mahdolliset ongelmakohdat ajoissa, jotta lumien sulamisvedet eivät aiheuta kosteusongelmia.

Se ei ole välttämätöntä, mutta on tästä on syytä sopia etukäteen, jotta voimme ohjeistaa huomioitavista asioista. Meillä on esimerkiksi oltava tarvittaessa pääsy yläpohjaan aluskatteen tarkastusta varten.

Uudemmissa kiinteistöissä saattaa löytyä huoltokirja, johon kattotiilien malli on merkitty. Valitettavan usein näin ei kuitenkaan ole ja silloin varminta on irroittaa yksi kattotiili katolta ja katsoa sen taustapuolelle. Siellä on yleensä merkintä, josta tiilen valmistajan ja mallin voi yrittää päätellä. Valitettavasti merkinnät eivät ole täysin yksiselitteisiä eikä niistä aina pysty sanomaan suoraan mikä tiili on kyseessä. Saman mallisessa tiilessä voi olla eri merkintä riippuen valmistusajankohdasta ja tehtaasta jossa se on valmistettu, silti ne voivat olla keskenään yhteensopivia. Olemme koostaneet erimallisista kattotiilistä tietoa artikkeliimme, jonka avulla voit todennäköisesti tunnistaa katollasi olevat tiilet. Artikkelissa annamme myös vinkkejä miten korvata rikkoutuneet tiilet jos uusien vastaavien valmistus ja myynti on loppunut.

Vaihtoehtoina on laskutus sähköpostitse tai perinteisellä kirjepostilla työn valmistuttua. Yrityksille ja taloyhtiöille on myös verkkomaksu mahdollisuus.

Julkisivujen puhdistus

Kyllä voi, mutta suosittelemme tilaamaan työn ammattilaiselta. Kokenut ammattilainen osaa arvioida mikä on paras puhdistusmenetelmä ja kemikaalit juuri sinun kotisi julkisivulle.

Julkisivupesu on yleensä tarpeen, jos seinäpinta näyttää likaiselta, pinnalla on levää, jäkälää, sammalta, mustia homepilkkuja, ruosteen punaisia valumajälkiä tai muuta epämääräisen näköistä laikkua tai värimuutoksia. Myös jos edellisestä julkisivun puhdistuksesta on kulunut jo vuosia, olisi suositeltavaa tehdä vähintäänkin kasvustontorjuntakäsittely ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.

Tähän on mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta. Julkisivupesun hinta on aina tapauskohtainen ja siihen vaikuttaa mm. pestävä pinta-ala, rakennuksen korkeus, epäpuhtaudet, julkisivun pintamateriaali ja kohteen sijainti. Ota yhteyttä niin annamme tarjouksen puhdistuksesta kartoituskäynnin jälkeen.

Kyse on todennäköisesti punajäkälästä, joka tunnetaan myös nimellä betoniruoste. Kyse on viherlevästä lajista, joka suoja itseään auringon UV-valolta punaisen pigmentin avulla. Tämä on yleinen vitsaus erityisesti rakennusten vaaleilla betonipinnoilla. Hyvä uutinen on se, että punajäläkästä pääsee eroon ja ruosteen väriset jäljet on puhdistettavissa. Kyseessä ei ole pelkästään esteettinen haitta, punajäkälä tunkeutuu jatkuvasti syvemmälle julkisivun rakenteisiin ja tekee vahinkoa ellei sitä poisteta ajoissa. Mitä nopeammin tartut toimeen ja otat yhteyttä ammattilaiseen, sitä edullisemmin punajäkälän puhdistus onnistuu.

Tähän on useita syitä. Ilmastonmuutoksesta johtuen aiempaa lämpimämpi ja kosteampi ilmasto on otollinen mikrobikasvustojen kasvun kannalta, tästä syystä erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa esiintyy aiempaa enemmän punajäkälää ja muita kasvustoja rakennusten julkisivuilla. Ilman laatu on myös parantunut kun polttoaineista on poistettu rikki ja lyijy. Puhtaampi ilma edesauttaa kasvustojen muodostumista. Rakennusten julkisivuissa käytetyistä liotinpohjaisista maaleista on kielletty erilaiset myrkyt. Aiemmin nämä myrkyt ehkäisivät kasvuston muodostumista. Ajan kuluessa myös julkisivumateriaalin PH arvo muuttuu siten, että alusta on otollisempi kasvustolle.

Rännien puhdistus

Rännit tulisi tarkistaa vuosittain, mieluusti 2 kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. Mikäli itse ei pysty tikkailta käsin tarkistusta tekemään kannattaa pyytää ammattilainen paikalle. Ilman kiipeämistä on hankala varmistua onko kourut puhdistukset tarpeessa.

Jos vesi tulvii kourujen yli tai vesisateella syöksytorvesta ei tule vettä on se tyypillisesti merkki jonkinlaisesta tukoksesta ränneissä. Muutoin sitä on vaikea todeta varmasti ilman, että kiipeää tikkailla katsomaan. Varminta on kutsua ammattilainen tarkistamaan tilanne.

Tyypillisesti rännien puhdistus tulisi tehdä noin 1-2 kertaa vuodessa. Mikäli rakennuksen lähellä ei ole korkeita puita eikä katolla ole sammalta, voi joissain tapauksissa riittää harvemmin tehty puhdistus. Toisaalta jos rakennus on esim korkeiden lehtipuiden ympäröimä, voi olla, että puhdistus on tehtävä useammin kuin 2 kertaa vuodessa. Vaikka talon ympärille ei olisi korkeita puita voi rännit silti ajan saatossa tukkeutua esim katolta tippuneesta sammaleesta. Rännien tarkastus olisikin syytä tehdä vähintään vuosittain, niin selviää onko puhdistus tarpeen.

Rännien pesu ulkopuolelta on kustannustehokas ratkaisu ongelmaan. Lähes poikkeuksetta rännien pesu riittää palauttamaan kourut alkuperäiseen asuunsa. Meillä on välineet joilla korkeallakin olevat rännit voidaan pestä maasta käsin ilman nostimia. Tutustu palveluumme.

Puhdistamme rännit pääsääntöisesti ränni-imurilla. Se mahdollistaa rännin puhdistuksen turvallisesti maasta käsin jopa yli 10 m korkeuteen saakka. Tämä vastaa tyypillisesti 3 kerroksista rakennusta. Mikäli rakennus on tätäkin korkeampi niin yksi vaihtoehto on rännien puhdistus katolta käsin valjas työnä. Ota yhteyttä niin katsotaan mikä olisi sopivin menetelmä kohteessasi.

Rännien puhdistuksen hinta pientalokohteessa alkaa 175€:sta. Hintaan vaikuttaa mm. rakennuksen korkeus, sijainti ja kourujen määrä. Voit tarkistaa hinnan omakoti-tai paritalo kohteellesi hinnastomme tai tarjous laskurimme avulla. Isommissa kohteissa kuten taloyhtiöt ja liikekiinteistöt teemme aina räätälöidyn tarjouksen tutustuttuamme kohteeseen, joten ota yhteyttä.

Mikäli rakennus on niin korkea, että tikailta tarkistus ei onnistu turvallisesti, niin perinteiset vaihtoehdot ovat tarkistus katolta käsin tai henkilönostimen käyttö. Katolta käsin tehty tarkistus sisältää aina jonkin asteisen riskin riippuen katon materiaalista ja jyrkkyydestä. Valitettavasti usein katolla ei ole esimerkiksi asianmukaisia kiinnityspisteitä turvavaljaille. Henkilönostimen käyttökään ei ole aina ongelmatonta. Monesti pihat ja kulkuväylät on ahtaita isolle nostimelle ja pehmoinen nurmialue kärsii painavan nostimen siirtelystä. POWER-Puhdistuksella on käytössään kameralla varustettu Drone, jolla on paitsi turvallista, myös nopeaa ja kustannustehokasta tarkistaa kourujen tilanne korkeissakin rakennuksissa.

Se ei ole tarpeen, mutta on varmistettava, että ulkoa löytyy toimiva sähköpistorasia ja vesipiste joita voimme käyttää.

Vaihtoehtoina on laskutus sähköpostitse tai perinteisellä kirjepostilla urakan valmistuttua. Taloyhtiöille ja yrityksille myös verkkolasku mahdollisuus.

Pihalaattojen puhdistus

Mikäli pihalaattojen päällä tai saumoissa kasvaa häiritseväsn paljon sammalta tai muuta kasvustoa tai jos laatat on merkittävästi tummuneet on pihalaattojen puhdistus yleensä paikallaan.

Pienillä muutaman neliömetrin alueilla työ onnistuu käsin rapsuttamalla sauma kerrallaan esimerkiksi teräsharjalla tai vastaavalla. Tarkoitukseen on myös kuluttajile myynnissä varrellisia saumaharjoja, jopa akkukäyttöisiä. Isompien alueiden kohdalla suosittelemme kääntymään ammattilaisen puoleen, heillä on työhön soveltuva tehokas painepesuri jolla puhdistus onnistuu helposti.

Tähän vaikuttaa paljon mm. miten varjoisasta paikasta on kyse. Sammasl ja muut kasvustot viihtyvät varjopaikoissa niiden pysyessä kosteampana. Tyypillisesti pihalaatoitus kannattaa puhdistaa vähintään keväällä ja syksyllä irtomoskista kuten havuista ja lehdistä esimerkiksi lehtipuhaltimen avulla. Saumoista puskevat rikkakasvit on helpointa poistaa sitä mukaa kun niitä ilmestyy. Perusteellisempi puhdistus vaaditaan yleensä muutaman vuoden välein jos laatoituksen mielii pitää puhtaana sammaleesta.

Parhaiten puhdistus onnistuu tuoreeltaan. Tuore öljy laatan pinnalta kannattaa imeyttää välittömästi imukykyisellä paperilla tai vaikka sahajauholla. Betonilaattaan imeytynyt öljy puhdistetaan kuumavesipainepesurilla ja tarvittaessa tarkoitukseen sopivalla liuottavalla pesuaineella.

Yleensä pihakiville käytetään kivikuullotetta jota saa eri sävyisenä. Kuullote levitetään aina puhtaalle pinnalle joten pihalaattojen pesu on tehtävä ensin. Kuullotteella on mahdollista palauttaa alkuperäinen sävy tai jopa vaihtaa kokonaan väriä. Kuullote soveltuu parhaiten alueille jossa ei ole raskasta kulutusta.

Betonilaattojen pinnoittaminen on hyödyllistä kun halutaan maksimoida niiden käyttöikä. Pinnoittaminen estää lian ja kosteuden imeytymistä betonin huokosiin ja ehkäisee tällä tavoin betonilaattojen rapautumista pakkasen vaikutuksesta. Pinnoittaminen myös ehkäisee sammalkasvuston muodostumista ja helpottaa laatoituksen puhtaana pysymistä. Pinnoittaminen kannattaisi tehdä aina betonilaattojen perusteellisen painepesun jälkeen esimerkiksi noin 5 vuoden välein.

Sammaleen poisto asfaltilta onnistuu samoin menetelmin kuin pihakiveyksiltä. Enimmät sammaleen kannattaa puhdistaa pinnalta mekaanisesti. Tämän jälkeen asfaltin pesu painepesurilla, mutta ei liian kovalla paineella. Lopuksi pihan kuivuttua täysin levitetään sammalentorjunta-aine, joka tuhoaa loputkin sammaleesta asfaltin huokosissa ehkäisten kasvuston uusitumista.

Kyllä on. Se on yleensä tehokkain tapa pestä pihalaatat. On kuitenkin huomioitava, että liian kova vedenpaine saattaa vahingoittaa pihalaattoja. Kotitalouskäyttöön myytävissä painepesureissa veden tuotto on lisäksi todella pieni, joka tarkoittaa monesti tuskallisen hidasta puhdistusta ja epätasaista lopputulosta. Ammattilaisten pesureissa veden tuotto on moninkertainen, joka tarkoittaa yleensä tehokkaampaa työskentelyä ja laadukkaampaa lopputulosta. Tarvittaessa pesu tehdään lisäksi kuumavesipesuna.

Pientalokohteissa betonilaattojen puhdistuksen hinta on edullisimmillaan 5€/m2. Hintaan vaikuttaa mm. kohteen sijainti, sammaleen määrä, pihalaattojen kunto ja puhdistettava pinta-ala. Puhdistuksen jälkeen on yleensä tarpeen ja suositeltavaa tehdä pihakivien saumojen uudelleen hiekkaus. Se on lisämaksullinen palvelu jonka lähtöhinta on 3€/m2 sisältäen perus saumahiekan (vaalean ruskea luonnonkivihiekka). Värilliset tai kovettuvat saumahiekat nostavat hintaa. Hintoihin sisältyy Alv:n 25,5%. Voit laskea hinta-arvion kohteellesi laskurimme avulla.

Betonilaattojen kyllästyksen tai kuultovärjäyksen hinta on edullisimmillaan 3€/m2 työn osalta. Hintaan vaikuttaa mm. kohteen sijainti, pihalaattojen kunto ja pinnoitettava pinta-ala. Hintaan ei sisälly kemikaalit koska niitä on monen hintaisia ja niiden menekki vaihtelee kohteesta riippuen. Pinnoitekemikaalien hinta vaihtelee tyypillisesti 1,5€/m2 – 3€/m2 välillä menekistä ja kemikaalista riippuen. Hintoihin sisältyy Alv 25,5%. Voit laskea hinta-arvion kohteellesi laskurimme avulla.

Pestäviltä alueilta ja niiden läheisyydestä kannattaa kerätä kaikki tavarat suojaan sotkeutumiselta, erityisen tärkeää se on jos ne on herkästi rikkoontuvia. Ajoneuvot tulisi jättää kadun varteen tai autotalliin pois pestäviltä alueilta ja suojaan mahdollisilta roiskeilta. Ulkoa täytyisi löytyä vesiposti painepesurillemme ja verkkovirtapistorasia. Mikäli asukkaat eivät ole kotona urakan aikana tulee heidän huolehtia, että vesi ja sähkö ei ole katkaistu talon sisältä. Muistuttelemme näistä toki muutama päivä ennen urakan aloitusta.

Aurinkopaneelien puhdistus

Toisin kuin yleisesti luullaan, aurinko paneelit eivät ole huoltovapaita. Aurinkopaneelien pinnalla olevat epäpuhtaudet kuten ilmansaasteet ja lintujen jätökset heikentävät paneelien hyötysuhdetta eli pienentävät paneelien auringon valosta tuottamaa energiaa. Säännöllisellä aurinkopaneelien pesulla saadaan puhdistettua pinttynyt lika, jota vesisade ei kykene puhdistamaan.

Riippuen kiinteistön ja paneelien sijainnista perusteellisempi pesu on monesti tarpeen noin 2-4 vuoden välein. Suositeltavaa olisi kuitenkin vähintäänkin tarkistaa aurinkopaneelien puhtaus keväisin ja tarvittaessa puhdistuttaa ne, jolloin voidaan varmistaa paneelien optimaalinen energiantuotto koko kesän aikana. Katon tarkastus ja huoltotoimet tulisi tehdä myös joka kevät, joten fiksua olisi yhdistää nämä toimenpiteet samaan yhteyteen.

Tämä ei yleensä ole tarpeen tai kovin kannattavaa. Talviaikaan auringon valoa on tarjolla niin vähän aikaa, että paneelien puhdistaminen lumesta ei merkittävästi lisää niiden tuottamaa energiaa vuositasolla. Paneelien puhdistukseen lumesta sisältyy lisäksi niin paljon riskejä paneelien vaurioitumisesta ja henkilövahingoista, että puhdistus ei ole sen arvoista.

Tämä ei ole suositeltavaa. Vesijohtovedessä on mineraaleja, kuten kalkkia, joka tarttuu paneelien pintaan ja palaa kiinni heikentäen paneelien toimintaa. POWER-Puhdistuksella on tehokas erikoissuodatuslaitteisto, jolla vesijohtovedestä puhdistetaan mineraalit ja epäpuhtaudet. Lopputuloksena on ns. Ultrapuhdas de-ionisoitu vesi, jota käytämme aurinkopaneelien puhdistuksessa.

Edullisimmillaan aurinkopaneelien pesu kotitalouksille on silloin kun se tehdään jonkin muun palvelun yhteydessä, jolloin lähtöhinta pesulle on 80 €. Suosittelemmekin tilaamaan aurinkopaneelien pesun esimerkiksi keväisen kattohuollon ja/tai ikkunoiden pesun yhteydessä tai vaihtoehtoisesti syksyllä rännien puhdistuksen yhteydessä. Erikseen toteutettuna lähtöhinta on 160 €. Lopullinen hinta lasketaan aina tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. paneelien määrä, sijainti ja rakennuksen korkeus mikäli paneelit on katolla. Hintoihin sisältyy Alv 25.5 %.

Se ei ole tarpeen, mutta on varmistettava, että ulkoa löytyy toimiva sähköpistorasia ja vesipiste josta saamme puhdasta vesijohtovettä. Aurinkopaneelien pesu tehdään ultrapuhtaalla de-ionisoilla vedellä jota saadaan kun vesijohtovesi ajetaan erikoissuodatuslaitteiston läpi. Mikälli kohteessa ei ole käytettävissä sähköä tai vesijohtovettä (esim kesämökeillä), niin tästä tulisi ilmoittaa hyvissä ajoin, jotta osaamme varautua ja tuoda tarvittavan veden mukanamme.

Vaihtoehtoina on laskutus sähköpostitse tai perinteisellä kirjepostilla työn valmistuttua.

Ikkunoiden puhdistus

Valtaosin ikkunoita pestään kerran vuodessa keväällä tai alkukesästä, mutta jos rakennus sijaitsee sellaisella paikalla, että ikkunat likaantuu herkästi esimerkkisi katupölystä, voi olla tarpeen pestä ikkunat ainakin ulkopuolelta myös syksyllä ennen pakkasia.

Monesti kevätaurinko tuo esiin ikkunoiden epäpuhtaudet ja ikkunoiden pesu halutaan siksi ajoittaa keväälle tai alkukesään heti kun lämpötila on riittävästi plussan puolella. Rakennuksen sijainnista riippuen, jotku odottavat, että pahin siitepölykausi on ohi enne kuin pesee ikkunat. Touko-kesäkuu on suosituin ajankohta. Toki ikkunoita voi tarvittaessa pestä myös muuhun aikaan aina loppusyksyyn saakka.

Mikäli ikkunat pestään ulkopuolelta käyttämällä ultrapuhdasta vettä, ikkunoita ei ole tarpeen kuivata lastalla, koska ultrapuhdas vesi ei sisällä mineraaleja, jotka kuivuessaan jättäisi vesipisara jälkiä ikkunaan. Mikäli ikkunoiden pesu tehdään perinteiseen tapaan pesuaineen avulla, niin ikkunat kuivataan lopuksi lastalla.

Olemme keskittyneet kiinteistöjen julkisivujen ja piha-alueiden puhdistuspalveluihin. Tällä hetkellä tarjoamme ikkunoiden pesua ainoastaan ulkopuolelta.

Edullisimmillaan ikkunoiden pesu ulkopuolelta on silloin kun se tehdään jonkin muun palvelumme yhteydessä, jolloin lähtöhinta ikkunoiden pesulle ulkopuolelta on 80 €. Suosittelemmekin tilaamaan ikkunoiden pesun keväällä kattohuollon, aurinkopaneelien puhdistuksen ja/tai pihalaattojen puhdistuksen yhteydessä. Erikseen toteutettuna lähtöhinta on 160 €. Lopullinen hinta lasketaan aina tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttaa mm. ikkunoiden määrä, koko, korkeus ja kohteen sijainti. Hintoihin sisältyy Alv 25,5 %.

Se ei ole tarpeen, mutta on varmistettava, että ulkoa löytyy toimiva sähköpistorasia ja vesipiste, josta saamme puhdasta vesijohtovettä. Ikkunoiden pesu tehdään tyypillisesti ultrapuhtaalla de-ionisoilla vedellä jota saadaan kun vesijohtovesi ajetaan erikoissuodatuslaitteiston läpi. Mikälli kohteessa ei ole käytettävissä sähköä tai vesijohtovettä (esim kesämökeillä), niin tästä tulisi ilmoittaa hyvissä ajoin, jotta osaamme varautua ja tuoda tarvittavan veden mukanamme.

Vaihtoehtoina on laskutus sähköpostitse tai perinteisellä kirjepostilla työn valmistuttua.

Jäikö jokin askarruttamaan?

Jos et löytänyt täältä vastausta kysymykseesi niin tutustu myös Blogiimme tai ota yhteyttä. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.